Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Vain koira kaverina

Vain koira kaverina

Erkki Lahti tunnetaan niin riistamaiden samoilijana kuin kalavesien soutelijanakin, joka on jo pitkään kirjoittanut lukijoille hienoja tarinoita kokemuksistaan. Niistä koostuu myös uusin kokoelma ”Vain koira kaverina”. Pyyntiretket ulottuvat Pohjois-Savosta kirjailijan mielimaisemiin Kainuuseen ja Lappiin. Kalastus on monipuolista, mutta jahtipuolella ominta on kanalintujahti. Aiheiden kirjo on laaja. Kiehtovien pyyntitarinoiden lomassa kerrotaan vieraasta kalakaverista, seurataan telkkäpoikueen seikkailua ja ihmetellään puukon kohtaloa. Välillä pohditaan kalavesillä tapahtuneita muutoksia ja mielilinnun tulevaisuutta. Ympäröivää luontoa tarkkaillaan lämmöllä ja tunteella. Tapahtumien elävä kuvaus saa lukijan aistimaan tervastulien ja kalan tuoksun, pyyntiyön ja kämppäillan tunnelman. Tekstiä täydentää vanhan erätietouden asiantunteva tarjoilu. Lahti kulkee erällä mielellään usein yksin. Jahtimailla hänen kaverinaan on kuitenkin aina uskollinen lintukoira Piiku. Tuntuu, että juuri miehen ja koiran yhteiset päivät saloilla ovat sitä eränkäynnin parasta antia. Erkki Lahti (s. 1946, Kuorevesi) on Kuopiossa asuva eräkirjailija. Lahti on eläintieteen tohtori. Väitöskirjan aiheena oli muikku. Vain koira kaverina on hänen yhdestoista eränovellikokoelmansa.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Lahti, Erkki, kirjoittaja.
Lukija Heikkilä Harri
Julkaisukieli fin
Kesto 4 h 55 min
Saavutettavuustiedot kuuloon perustuva, Vaatii kuunteluohjelman, Vaatii kuuntelulaitteen, Navigointi sisällysluettelon avulla
Julkaisutiedot Helsinki Celia 2023 (Helsinki Silencio 2024)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (4 h 55 min)
Alkuteoksen tiedot Espoo, Myllylahti Oy, 2023. 175 s. 978-952-356-382-7.
Asiasanat eräk eräkertomukset eräretkeily kalastus kaunokirjallisuus linnustus metsästys nov novellit suomenkielinen kirjallisuus