Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Pimeyden sydän

Pimeyden sydän

On vain yksi Remes. Mikko Jalava on puolustanut Supon vakoilututkinnan kohteeksi syyttömänä joutunutta isäänsä ja saanut tuomion virkamiehen törkeästä kunnianloukkauksesta.Viisi kuukautta tuomiostaan sovitettuaan Mikko kuulee perineensä konemestariksi Kongoon 1911 lähteneen isosetänsä lapsettomana kuolleen pojan. Perintöön kuuluu miljoonien eurojen osuus afrikkalaisessa kaivosyhtiössä.Perinnön laillistamiseksi Mikon tulisi mennä Belgiaan määräajan kuluessa. Hän jättää palaamatta pantavalvotulta lomaltaan ja matkustaa juristityttöystävänsä Joannan kanssa Brysseliin. Siellä hän tajuaa joutuneensa ansaan, josta vapautuminen edellyttää tekoa, johon hän ei missään nimessä voi suostua.Samaan aikaan kun Venäjä aloittaa Suomea koskevat vaikutustoimet, Mikko kiskaistaan Keski-Euroopassa yhä käsittämättömämpien tapahtumien pyörteeseen. Hän päätyy isosetänsä jalanjäljille Afrikkaan Wagnerin palkkasotilaiden maalitauluksi keskelle Venäjän ja Kiinan uuskolonialistista valtapeliä, ja sieltä Euroopan valtaytimeen.Tapahtumilla osoittautuu olevan hätkähdyttävä yhteys Venäjän Suomeen ujuttamiin lonkeroihin, joiden otteessa eräät päättäjät edelleen ovat. He vaarantavat oman etunsa vuoksi kansalaisten turvallisuuden samalla kun aggressiivinen diktatuuri käynnistää musertavan vaikutusoperaationsa Suomessa.Ilkka Remeksen maailmanluokan trillerit ovat nostaneet hänet Suomen luetuimmaksi kirjailijaksi ja fiktiota ja faktaa yhdistelevän tyylilajin mestariksi. Hänen trilleriensä ajankohtaisuus ja osumatarkkuus häkellyttävät kirja toisensa jälkeen.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Remes, Ilkka, kirjoittaja.
Lukija Kallinen Marko
Muut tekijät

Werner Söderström osakeyhtiö, kustantaja,

Julkaisukieli fin
Kesto 13 h 6 min
Saavutettavuustiedot kuuloon perustuva, Vaatii kuunteluohjelman, Vaatii kuuntelulaitteen, Navigointi sisällysluettelon avulla
Julkaisutiedot Helsinki Celia 2023 (Helsinki Silencio 2023)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (13 h 6 min)
Alkuteoksen tiedot Helsinki, Werner Söderström Osakeyhtiö [2023]. 472 s. 978-951-0-49812-5.
Asiasanat jänn jännityskirjallisuus kansainväliset suhteet kansallissosialismi kaunokirjallisuus Kongo kosto kunnianloukkaus matkat poliittinen jännityskirjallisuus poliittiset kriisit romaanit suomenkielinen kirjallisuus Suomi syytökset tiedustelupalvelut tuomiot vakoilijat valtiot Venäjä virkamiehet