Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Valas lasimaljassa : miten vangitsemme itsemme ympäristötuhon ansaan

Valas lasimaljassa : miten vangitsemme itsemme ympäristötuhon ansaan

Miksi ympäristökriisi etenee, vaikka tiedämme siitä koko ajan enemmän?Ihminen on eläimistä älykkäin. Tunnemme ympäristötuhon vaikutukset, mutta kun pitää hankkia elanto tai lomailla, ekotietoisuus unohtuu.Kiehtova teos kertoo ympäristökriisin paradokseista ja avaa biologisia ja kulttuurisia malleja, jotka ohjaavat ylikulutukseen. Ihminen on kuin valas lasimaljassa, ansassa isoista aivoistaan huolimatta.Valaan tarina tarjoaa kuitenkin myös ratkaisuja. Tiedon lisäksi tarvitaan kannustimia, jotka vetoavat ihmisen luontaiseen itsekkyyteen ja palkitsevat kestävistä valinnoista. Muokkaamalla lasimaljaamme, yhteiskuntamme rakenteita, voimme uida pois tuhoisasta pyörteestä.Biologi ja ympäristöaktivisti Maria Katajavuori työskentelee pohjoisella tundralla. Häneltä on aiemmin ilmestynyt teos Kuoleman ja elämän kysymys, joka sai Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Katajavuori, Maria, kirjoittaja.
Lukija Flink Pinja
Julkaisukieli fin
Kesto 7 h 35 min
Julkaisutiedot Helsinki Celia 2022 (Helsinki Näkövammaisten liitto 2022)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (7 h 35 min)
Alkuteoksen tiedot Jyväskylä, Atena [2022]. 262 s. 978-951-1-42313-3.
Asiasanat arvot (käsitykset) biologia ekokatastrofit ekologisuus ihminen ilmastokriisi ilmastonmuutokset itsekkyys kapitalismi kritiikki kulttuuri kulutuskulttuuri luonnonsuojelu mallit (mallintaminen) vaihtoehdot yhteiskunta ympäristönsuojelu