Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Ameriikan lapset : suomalaisten elämää Amerikassa [tiheää harvalla]/

Ameriikan lapset : suomalaisten elämää Amerikassa [tiheää harvalla]

Sata vuotta sitten moni suomalainen hyppäsi valtavien valtamerilaivojen kyytiin ja suuntasi kohti Pohjois-Amerikkaa. Mukaan lähti lapsiakin! Millaista mahtoi olla heidän elämänsä uudessa maassa? Ainakin piti opetella eri kieli ja uudet tavat, toisaalta uudessakin kotimaassa käytiin koulussa, poimittiin marjoja, leikittiin ja laulettiin, jopa joskus saunottiin.Koko perheen tietokirja kertoo lapsentajuisesti Suomesta Yhdysvaltoihin lähteneiden perheiden arjesta ja kurkistaa hiukan myös nykypäivän amerikansuomalaisten elämään. Tapaat myös tosielämän mielenkiintoisia suomalaissiirtolaisia, kuten aikanaan maailman pisimmän miehen Louis Moilasen tai Amerikan hanuriprinsessa Viola Turpeisen.Karoliina Suoniemi on tamperelainen opettaja ja kirjailija. Hänen isovaarinsa Kustaa lähti 17-vuotiaana Yhdysvaltoihin ja Karoliina alkoi selvittää, millaista isovaarin elämä rapakon takana oikeastaan oli. Sen myötä löytyi uusia sukulaisia, alkoi taittua amerikansuomi eli fingelska sekä syntyi tämä kirja.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Suoniemi, Karoliina, kirjoittaja.
Muut tekijät

Kyytsönen, Emmi, kuvittaja,

Julkaisukieli fin
Julkaisutiedot Helsinki Celia 2022 (Helsinki Celia 2022)
Ulkoasu pistekirja (9 vihkoa, 403 s., 160 kt)
Alkuteoksen tiedot Helsinki, Avain [2021]. 87 s. 978-952-304-308-4.
Asiasanat amerikansuomalaiset henkilöhistoria hist historia Kanada last lastenkirjallisuus maastamuutto Pohjois-Amerikka siirtolaiset siirtolaisuus suomalaiset Yhdysvallat