Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Aivokirurgin muistelmat

Aivokirurgin muistelmat

Maailmankuulun neurokirurgin kiehtova elämäntarina. Juha Hernesniemi kertoo avoimesti, millaista on olla yksi parhaista maailman stressaavimmassa ammatissa ja mikä oli menestyksen hinta.Juha Hernesniemi nosti työuransa aikana Helsingin yliopistollisen sairaalan aivokirurgian kansainväliseksi mekaksi. Poikkeuksellinen kunnianhimo ja jatkuva halu kehittyä paremmaksi veivät pienen pohjalaiskylän pojan maailman huipulle. Elämäkerrassaan Hernesniemi kertoo avoimesti kovista oppivuosistaan ja lääkärintyöstään Suomessa, mutta myös eri puolilla maailmaa, Floridasta Nepaliin ja Kiinaan. Hän avautuu uransa huippuhetkistä ja pohjakosketuksista, armottomasta kilpailusta sekä hämmästyttävistä ja traagisistakin potilastapauksista, joita hän ei koskaan unohda.Juha Hernesniemi (s.1947) on 50-vuotisen uransa aikana suorittanut yli 16 000 aivoleikkausta. Hernesniemelle myönnettiin ensimmäinen arkkiatri Risto Pelkosen palkinto Tampereen lääkäripäivillä maaliskuussa 2007. Perusteluissa Hernesniemeä kuvailtiin hyväksi lääkäriksi, ”joka on merkittävästi edistänyt lääkärin työn tiedollista ja taidollista sekä ihmisläheistä osaamista”.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Hernesniemi, Juha, kirjoittaja.
Lukija Sääski Juha
Muut tekijät

Apunen, Matti, kirjoittaja,

Hernesniemi, Oiva, kirjoittaja,

Julkaisukieli fin
Kesto 20 h 3 min
Julkaisutiedot Helsinki Celia 2022 (Helsinki Silencio 2023)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (20 h 3 min)
Alkuteoksen tiedot Helsinki, Werner Söderström Osakeyhtiö [2022]. 489 s. 978-951-0-46178-5.
Asiasanat aivot eläm historia kirurgia kirurgit lääk lääkärit muistelmat neurokirurgia opiskelu ulkomailla