Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Omistuskirjoituksia

Omistuskirjoituksia

Deborah Levy kirjoittaa ylistetyn trilogiansa kolmannessa osassa kodeista, joita hän on elämässään rakentanut ja purkanut. Mitä koti merkitsee naiselle? Onko se patriarkaatin kahle vai vapauden tila – kuuluisa oma huone? Levy on täyttämäisillään kuusikymmentä vuotta, kun hänen nuorempikin tyttärensä lähtee opiskelemaan kodista, jonka Levy on perustanut itselleen ja lapsilleen avioeronsa jälkeen. Sekä hänen asuinrakennuksensa että rakkauselämänsä ovat kipeästi korjauksen tarpeessa. Hän alkaa haaveilla hienosta vanhasta talosta ja granaattiomenapuusta. Omistuskirjoituksissa Levy liikkuu jälleen pienten arjen tilanteiden, muistin ja terävien yhteiskunnallisten havaintojen välillä vaivattomalla eleganssilla, joka on tehnyt hänen elämäkertatrilogiastaan kirjallisuusmaailman ilmiön. Deborah Levy on tämän hetken arvostetuimpia brittiläisiä kirjailijoita. Hän on kirjoittanut romaaneja, novelleja, näytelmiä ja muistelmia ja ollut kahdesti ehdolla Booker-palkinnon saajaksi. Levy kutsuu kirjoittamista ja naiseutta käsittelevää trilogiaansa eläviksi elämäkerroiksi, koska ”ne eivät ole syntyneet lopun jälkiviisaudessa vaan keskellä elämän myrskyä.” Alkuteos Real Estate.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Levy, Deborah, kirjoittaja.
Lukija Kosonen Tuija
Muut tekijät

Vanhatalo, Pauliina, kääntäjä,

Julkaisukieli fin
Alkuteos Real estate
Kesto 5 h 39 min
Julkaisutiedot Helsinki Kustantamo S&S 2022 (Helsinki Silencio 2022)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (5 h 39 min)
Sarja Elävät elämäkerrat -sarja, [3
Huomautukset Yhteistuotanto kustantajan kanssa.
Alkuteoksen tiedot Helsinki, Kustantamo S&S [2022]. 219 s. 978-951-52-5566-2.
Asiasanat eläm Iso-Britannia kirjailijat Lontoo muistelmat naisen asema naiset omaisuus omistus Pariisi tait