Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Venetsia

Venetsia

Venetsia on kertomus kolmen sukupolven tavallisista helsinkiläisistä 1910-luvulta vuosisadan loppupuolelle. Ilmari ja Alpo tulevat työnhakuun Helsinkiin. Toinen saa toimen rautakaupasta, toinen pääsee talonmieheksi. Kumpikin avioituu. Lapset syntyvät. Vuosien kuluttua nämä tutustuvat toisiinsa ja menevät naimisiin. Haaveet kantavat, aika lupaa, antaa ja ottaa, kun elämä yllättää, ja kuolema. Rakkaus, onni, menetys ja suru kuuluvat yhteen. Romaanin henkilöt huomaavat sen välähdyksestä, vähitellen, tai eivät huomaa eikä mikään muutu. Venetsia on syvästi sydämeenkäyvä romaani. Se kuvaa tarkasti sitä, mitkä ovat onnen edellytykset ja esteet, kun tyydytään siihen, mitä sattuma ihmiselle tarjoaa. PERTTI LASSILA (s. 1949) on julkaissut neljä kiitettyä romaania, joista Armain aika (2015) oli Finlandia-ehdokkaana. Hän on kirjoittanut kirjallisuusarvosteluja Hel singin Sanomiin 1973–2013 ja työskennellyt mm. kustannusjohtajana, tutkijana, yliopisto-opettajana sekä vierailevana professorina Saksassa ja Itävallassa.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Lassila, Pertti, kirjoittaja.
Julkaisukieli fin
Julkaisutiedot Helsinki Celia 2021 (Helsinki Celia 2021)
Ulkoasu elektroninen kirja Daisy 2.02 (1,25 Mt)
Alkuteoksen tiedot Helsinki, Teos 2021. 978-952-363-173-1.
Asiasanat elämän tarkoitus huumori ikääntyminen kaunokirjallisuus kauppiaat kohtalo romaanit sattuma sukuromaanit suomenkielinen kirjallisuus