Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Onnellisuuspaineen alla : kun onnesta tuli pakko

Onnellisuuspaineen alla : kun onnesta tuli pakko

”Koen painetta rakentaa onnellista henkilöbrändiä.” – Julia Onnellisuudesta on tullut menestyksen mitta. Onnelliset ihmiset nähdään parempina työntekijöinä, kansalaisina ja kanssaihmisinä. Kun kasvoille nostaa onnellisuusnaamion ja julkaisee vain auvoisia päivityksiä, voi ainakin synnyttää vaikutelman menestyksestä. Onnellisuuspaineen alla kertoo ihmisten arjessaan kokemista onnen vaatimuksista ja auttaa ymmärtämään, mistä ne kumpuavat. Teos kyseenalaistaa ajatuksen, että jokainen on oman onnensa seppä. Vastuu onnellisuudesta ei ole pelkästään yksilöllä vaan myös yhteisöillä ja yhteiskunnalla. Esimerkiksi työpaikoilla voidaan helpottaa paineita ja tukea ihmisten aitoa onnellisuutta – antamalla mahdollisuus olla oma itsensä. Vaikka teos kohdistaa kriittisen katseen pakko-onneen, se on myös lempeällä otteella kirjoitettu tutkielma onnellisuudesta hyvänä ja elämään voimaa tuovana asiana. Omista kokemuksistaan ja onnenhetkistään kertovat tekijä itse sekä hänen haastattelemansa ihmiset niin Suomessa kuin Euroopassakin.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Suojanen, Ilona, kirjoittaja.
Lukija Verona Maruska
Julkaisukieli fin
Kesto 7 h 44 min
Julkaisutiedot Helsinki Gaudeamus 2021 (Helsinki Silencio 2021)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (7 h 44 min)
Huomautukset Yhteistuotanto kustantajan kanssa.
Alkuteoksen tiedot [Helsinki], Gaudeamus [2021]. 978-952-345-119-3.
Asiasanat elämänhallinta hyvä elämä menestyminen onnellisuus onni sosiaalinen media tunteet työelämä vaatimukset vapaa-aika