Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Narrenturm. Osa 2 /

Narrenturm. Osa 2

Veijarirymistely keskiajalla jatkuuSuosituista Noituri-kirjoistaan tunnetun Andrzej Sapkowskin suuri Hussilaistrilogia lääkäri Reynevanin pakomatkasta 1400-luvun Keski-Euroopassa saa jatkoa Narrenturm-romaanin toisessa osassa.”Hussilaistrilogia on Noituri-sarjan veroista fantasiaa.” Vesa Sisättö, Helsingin Sanomat.Monien vaiheiden jälkeen Reynevan ja hänen kumppaninsa Scharley päätyvät inkvisition vangeiksi kuuluisaan Narrenturmiin, ”narrien torniin”. Sen kellari pullistelee sinne teljettyjä mielipuolia, sellaisiksi tekeytyneitä ja muuten vain inkvisition haaviin joutuneita ihmispoloja. Kun Reynevan sitten saa epämiellyttävän yhteistyötarjouksen pääinkvisiittorilta, hän turvautuu taikuustaitoihinsa – arvaamattomin seurauksin.Andrzej Sapkowski (s. 1948) on Puolan menestyneimpiä nykykirjailijoita. Hänen 8-osainen The Witcher – Noituri -fantasiasarjansa on palkittu Suomessa kahdesti Tähtifantasia-palkinnolla, ja siitä on tekeillä Netflix-tv-sarja. Sapkowskin pääteoksenaan pitämä Hussilaistrilogia julkaistaan suomeksi kuutena niteenä, joista ensimmäinen, Narrenturm 1, ilmestyi 2018.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Sapkowski, Andrzej, kirjoittaja.
Lukija Ahonen Sami
Muut tekijät

Kärkkäinen, Tapani, kääntäjä,

Julkaisukieli fin
Alkuteos Narrenturm
Kesto 13 h 45 min
Julkaisutiedot Helsinki Celia 2019 (Helsinki Silencio 2019)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (13 h 45 min)
Sarja Hussilaistrilogia
Huomautukset Sarjan toinen osa. Trilogia julkaistaan suomeksi kuuteen osaan jaettuna.
Alkuteoksen tiedot Helsinki, Werner Söderström Osakeyhtiö [2019 978-951-0-43165-8 .
Asiasanat historialliset seikkailuromaanit hussilaiset inkvisitio kaunokirjallisuus keskiaika käännökset lääkärit mielisairaalat pakomatkat puolankielinen kirjallisuus ritarikunnat romaanit Sleesia vankeus verikosto yhteiskuntaolot