Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Usvassa uinuu uhka : jännityskirja

Usvassa uinuu uhka : jännityskirja

Hanne Dahlin juonirikkaat ja lempeätunnelmaiset dekkarit kertovat hauholaisen kyläyhteisön rikoksista ja rakkauksista. Sarjan kuudennessa osassa kuolemantapauksen tutkintaa siivittää samanaikainen katoaminen.Taidemaalari Viola Anker, saksalaisen kirurgin Dieter Ankerin leski, on Suomeen palattuaan toteuttanut pitkäaikaisen haaveensa ja vuokrannut huvilan järven rannalta keskeltä Hauhon kirkonkylää. Hänen kanssaan asuu lukion ensimmäistä luokkaa käyvä veljentytär Mella Sallikari, jonka elämä ei sovi opettajaisän uusperheeseen. Pihamökkiä asuttaa isän entisen työpaikan siivooja-keittäjä miesystävänsä kanssa.Viola järjestää vappuaattona juhlat huvilassaan. Aamun valjetessa yksi juhlijoista löytyy kuolleena rantavedestä ja toinen on kadonnut jäljettömiin.Hellevin Hovissa odotellaan mökkikauden käynnistymistä. Rauha kuitenkin järkkyy pian, kun lähinaapurustossa sijaitsevan huvilan kuolemantapaus ja tutun ihmisen katoaminen paljastuvat. Rikosylikonstaapeli Pirkka Juutilaisen ja vanhempi konstaapeli Päivikki Noron tutkittavaksi päätyvä rikos vaikuttaa tavallistakin sotkuisemmalta, mutta yllättäväksi avuksi ilmaantuu tarkkasilmäinen ja herkkäkorvainen Sanelma Raikku Hellevin Hovin naapurista.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Dahl, Hanne, kirjoittaja.
Lukija Kallinen Marko
Julkaisukieli fin
Kesto 9 h 30 min
Julkaisutiedot Helsinki Celia 2019 (Helsinki Silencio 2019)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (9 h 30 min)
Sarja MurhaMylly, 182
Alkuteoksen tiedot Espoo, Myllylahti Oy 2019. 978-952-202-979-9.
Asiasanat juhlat vappu huvilat jännityskirjallisuus katoaminen naiset kaunokirjallisuus suomenkielinen kirjallisuus kuolema tutkinta maaseuturomaanit majoitusliikkeet Hellevin Hovi poliisikirjallisuus romaanit yhteisöt maaseutu Hauho