Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Suden hetki

Suden hetki

Arianna on muuttanut perheensä kanssa Intian valtamerelle. Seychellit ovat kuitenkin muutakin kuin turkoosina kimaltelevan meren ja palmujen kehystämä lomakohde: kansainvälisten rikollisten suosimalla veroparatiisilla on myös pimeät puolensa.Bartolomeon virka rahanpesun ja terrorismin vastaisessa yksikössä muuttuu kilpajuoksuksi aikaa vastaan, kun epäilyttävästä rokotekampanjasta liikkelle lähtenyt ruttoepidemia Madagascarilla on vaarassa muuttua koko maailmaa uhkaavaksi bioaseeksi.Kun keuhkorutto leviää, vaara kohdistuu Ariannan ohella myös hänen rakkaimpiinsa. Seychellien saarivaltio eristetään, ja on selvää, ettei lääkettä riitä kaikille. Samaan aikaan Ariannan hämärä menneisyys kirii nykyhetkeä kiinni. Kaikki Ariannan elämän miehet ovat tuntuneet kantavan mukanaan pimeää puolta. Mikä on totuus taustalla vaikuttavasta el Lobosta?Kun menneet tapahtumat alkavat paljastua, Arianna joutuu kohtaamaan totuuden paitsi elämästään, myös omista ja rakastettujensa valinnoista. Tekeekö petos rakkaudesta pelkkää valhetta?Kun kostonhimo määrää ihmiskunnan tulevaisuudesta, kukaan ei ole turvassa.Suden hetki on aistikkuutta ja jännitystä tihkuvan Arianna de Bellis -sarjan kuudes osa. Seychellien paratiisisaarilla Arianna kohtaa pahimmat pelkonsa - ja menneisyytensä salaisuudet.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Vala, Vera, kirjoittaja.
Lukija Söderholm Jan-Christian
Julkaisukieli fin
Kesto 15 h 31 min
Julkaisutiedot Helsinki Celia 2019 (Helsinki Näkövammaisten liitto 2019)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (15 h 31 min)
Sarja Arianna de Bellis tutkii, [6
Alkuteoksen tiedot Helsinki, Gummerus [2018 978-951-24-1068-2.
Asiasanat epidemiat rutto jännityskirjallisuus kansainvälinen rikollisuus Seychellit kaunokirjallisuus suomenkielinen kirjallisuus kosto petos rakkaus romaanit salaisuudet menneisyys salapoliisikirjallisuus