Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Noutaja

Noutaja

Matkalla pohjoiseen, vieraaksi jääneen tätinsä hautajaisiin, Iisa ajaa harhaan. Inhimillinen erehdys johdattaa hänet yksin asuvan vanhuksen luo.”Iisa alkoi epäillä miehen kärsivän jonkinlaisesta muistisairaudesta, mutta velikään ei voinut olla täysin terve. Ei kukaan järkevä ihminen asunut jätteiden ja jäätyneiden kusiämpäreiden keskellä jääkylmässä talossa. Toisaalta miehet kuitenkin pärjäsivät keskenään täällä jumalan selän takana. Ilman toisiaan heidän kaltaisensa olisivat tuskin tulleet toimeen.”Iisa ajautuu osaksi tapahtumaketjua, jossa punnitaan inhimillinen sietokyky ja lähimmäisenrakkaus.Syvien vesien kuvaajan, nivalalaisen Tanja Kaarlelan uusi romaani on hulvaton tarina kahden yksinäisen kohtaamisesta autioituneella maaseudulla. Kaarlela käyttää sarkastista huumoria, joka on pilkahdellut myös aiemmassa tuotannossa. Hän lennättää henkilöt vauhdikkaasti mahdottomasta tilanteesta toiseen elämää ymmärtävän tarinankertojan ottein.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Kaarlela, Tanja, kirjoittaja.
Lukija Istala Päivi
Julkaisukieli fin
Kesto 6 h 45 min
Julkaisutiedot Helsinki Celia 2018 (Helsinki Näkövammaisten liitto 2018)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (6 h 45 min)
Alkuteoksen tiedot Kouvola, Reuna 2017. 269 s. 978-952-7221-10-5.
Asiasanat huumori kaunokirjallisuus suomenkielinen kirjallisuus maaseuturomaanit romaanit sarkasmi vanhukset maaseutu yksineläjät miehet