Siirry sisältöön Siirry kirjautumiseen Siirry sivukarttaan

Venlan poniystävä

Venlan poniystävä

Kesäloman ja alkeisesteleirin jälkeen Venla kaipaa jo kovasti parasta ystäväänsä Kristaa - ja tämän Tero-ponin hoitamista. Mutta Kristalla onkin yllättäen aivan uudet kuviot. Tero on muuttanut toiseen talliin, joka on niin kaukana, ettei Venla enää pääse hoitamaan ponia. Ja onpa Terolla jo uusi varahoitajakin, paljon Venlaa kokeneempi Tuuti. Onneksi Venla saa ratsastuskoululla hoitoponiksi ihanan Rufuksen. Iloa ei kestä pitkään, sillä Rufus alkaa ontua. Eläinlääkärin tutkimuksissa selviää, että Rufuksella on nivelrikko, jota ei kannata hoitaa, ja Rufusta uhkaa lopettaminen. Venla ei voi antaa sen tapahtua!Pienten lukijoiden oman heppasarjan kuudes osa jatkaa Venlan hevosharrastuksen seuraamista. Isokokoinen, kuvitettu teksti sopii mainiosti alakouluikäisille lukijoille, ja kirjassa käytetyt hevostermit voi tarkistaa kiitetystä sanastosta. Päivi Lukkarila on tamperelainen kirjailija, jolta on julkaistu kirjoja sekä lapsille että aikuisille. Vuonna 2011 ilmestynyt lasten fantasiaromaani Kolmen ajan maa oli ehdokkaana sekä Arvid Lydecken- että Lasten LukuVarkaus -palkinnoille. Venla-sarjassa on ilmestynyt viisi osaa: Venlan alkeiskurssi, Venlan kesäponi, Tsemppiä, Venla!, Venlan hoitoponi ja Venla ratsastusleirillä.

Kirjaudu sisään

Kirjan tiedot

Tekijä Lukkarila, Päivi.
Lukija Dahlberg Netta
Julkaisukieli fin
Kesto 1 h 53 min
Julkaisutiedot Helsinki Celia 2014 (Helsinki Gracevoice 2014)
Ulkoasu äänikirja Daisy 2.02 (1 h 53 min)
Sarja Venla-sarja
Alkuteoksen tiedot Hämeenlinna, Karisto 2014. 140 s.. 978-951-23-5792-5.
Asiasanat hevoskirjat lastenkirjallisuus poni hoito ratsastus koulut