Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Dodo

Dodo

Dodo on nuorille suunnattu säeromaani, joka tihkuu vimmaa ja kesän loputonta valoa.Yksinhuoltajaäidin kasvattamalla Iinalla on edessään paha paikka. Arvosanoja pitäisi nostaa, jotta lukiosta ja aikanaan yliopisto-opinnoista tulisi totta. Iina tuntuu kuitenkin onnistuvan vain poissaolojen määrän nostamisessa. Hänellä on syitä. Ensinnäkin on Tuukka. Poikaystävää on nykyään vaikea saada aamuisin edes sängystä ylös, saati hoitamaan asioitaan. Toiseksi on Dodo, heidän vaarallinen salaisuutensa. Luonnontieteellinen ihme, joka vaatii huolenpitoa 24/7.Sitten äiti pakottaa Iinan kesäksi isän luokse maalle. Isän, joka valitsi mieluummin viinan kuin Iinan, ja jota Iina ei ole nähnyt vuosiin. Että sellainen unelmien kesä edessä.J. S. Meresmaa on tamperelainen kirjailija, jolta on aiemmin julkaistu muun muassa Kuvastaja- ja Anni Polva -palkintoehdokkaana ollut Mifonki-fantasiasarja, sekä uusimpana vaihtoehtohistoriallinen steampunk-trilogia nimeltä Ursiini. Romaanien lisäksi häneltä on ilmestynyt lukuisia novelleja, joita on käännetty englanniksi, espanjaksi, ranskaksi, portugaliksi, ruotsiksi ja romaniaksi.

Logga in

Information om boken

Författare Meresmaa, J. S., kirjoittaja.
Inläsare Karjalainen Alma-Ruut
Språk fin
Speltid 1 h 50 min
Utgivningsuppgifter Helsinki Celia 2022 (Helsinki Silencio 2022)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (1 h 50 min)
Originalverk Espoo, Myllylahti [2020]. 157 s. 978-952-356-077-2.
Ämnesord kaunokirjallisuus linnut lukiolaiset naik nuoret nuortenkirjallisuus romaanit runo runoromaanit salaisuudet seurustelu sukupuuttoon kuolleet eläimet suomenkielinen kirjallisuus ystävyys