Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Aavikkosutten veli

Aavikkosutten veli

Taitavaa psykologista jännitystä.Lapponia-sarjan toinen osa vie raa'an murhan jäljille Pohjois-Suomessa. Ruusuvuori kirjoittaa terävästi aikamme ääriliikkeistä.Raaka kaksoismurha järkyttää koko Kemiä - mutta erityisesti pastori Janne Dunderia, jonka vanhaa koulukaveria Matti Santa-ahoa epäillään verityön tekijäksi. Kun kadonnutta Mattia jäljittää koko kaupunki, Dunder palaa mielessään omiin kouluvuosiinsa. Löytyisikö niistä syy ystävän suistumiselle pahuuteen? Samaan aikaan kaupunkia ravistelee myös uusnatsijärjestö Thorin Vasara, jonka taustalla häärii yllättävän vaikutusvaltaisia tahoja. On syytä myös epäillä järjestön ottaneen tähtäimeensä valtakunnan tason poliitikon. Kun Dunder kietoutuu myös Thorin Vasaran verkkoon, apuun tarvitaan hänen ystäväänsä, lastenpsykiatri Saara Julinia. Pystyvätkö he edes yhdessä estämään horisontissa häämöttävät tragediat?Aavikkosutten veli on kirjailija Juha Ruusuvuoren ja lastenpsykiatrian erikoislääkäri Ulla Ylisirniö-Ruusuvuoren Lapponia-sarjan toinen teos, joka kiitetyn edeltäjänsä Yksi näistä pienimmistä (2017) tavoin painelee pohjoisen Suomen kipupisteitä jännitysromaanin keinoin.

Logga in

Information om boken

Författare Ruusuvuori, Juha, kirjoittaja.
Inläsare Hedman Ari-Matti
Andra aktörer

Ylisirniö-Ruusuvuori, Ulla, kirjoittaja,

Språk fin
Speltid 10 h 35 min
Utgivningsuppgifter Helsinki Celia 2020 (Helsinki Näkövammaisten liitto 2020)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (10 h 35 min)
Serie Lapponia, 2
Anmärkningar Kirjoittajat: Juha Ruusuvuori ja Ulla Ylisirniö-Ruusuvuori.
Originalverk Helsinki, Werner Söderström Osakeyhtiö, [2019]. 978-951-0-43571-7.
Ämnesord etsintä epäillyt koulutoverit jatkokertomukset kaunokirjallisuus suomenkielinen kirjallisuus kaupungit Kemi lastenpsykiatrit menneisyys lapsuus murha papit psykologinen jännityskirjallisuus psykologiset romaanit rasismi viharikokset rikoskirjallisuus romaanit vanhempi-lapsisuhde äidit pojat (perheenjäsenet) ääriliikkeet uusnatsismi