Kimmo Koskimaan (1925–1954) ainoaksi jäänyt runokokoelma vuodelta 1954 esittelee lukijoille romanttisen trubaduurin, joka vuoroin kaihoten, vuoroin huolettomana laulaa naisten ja viinin petollisuudesta. Hilpeyden taakse kätkeytyy kuitenkin tieto elämän traagisuudesta eikä älyllinen satiirikko säästä runoissaan edes itseään. Hukkaperän lauluja on tänä päivänä yhtä pikantisti persoonallinen ja virkistävä kokoelma kuin ensi kertaa ilmestyessään. Kuu hopeoi tyyntä vettä, juna kaukana kolkuttaa. Minä ilkimys toivoisin että se tyttöä veis ihanaa, joka, minusta unta nähden, kukan heittäisi kuuta päin ja huokaisi: minkä tähden tämän päättyä täytyi näin!