Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

1793

1793

Rujonkaunis romaani 1700-luvun lopun Tukholman pimeästä puolesta.Kuningas Kustaa III on ollut jo vuoden poissa päiviltä ja Ruotsi on paroni Reuterholmin rautaisessa otteessa. Ranskan vallankumouksen aallot lyövät pohjoiseenkin rantaan, jonne laivat tuovat myös huumaavaa uutuusjuomaa, kahvia.Sodassa vammautuneet miehet toimivat epävirallisina siveyspoliiseina kaupungissa, jossa prostituutio, rikollisuus ja väkivalta rehottavat. Ruotsinsalmen taistelussa vasemman kätensä kyynärpäästä alaspäin menettänyt Mickel Cardell on yksi siveyttä valvovista.Palkkansa viinassa nauttiva Cardell hälytetään katsomaan ruumista, joka on vailla raajoja, silmiä ja kieltä. Murhaa selvittämään tarvitaan vielä keuhkotaudin riivaama lainoppinut Cecil Winge. Henkirikos yhdistää säädyt ja sukupuolet, ja kaksi resuista tutkijaa, joiden aseena on Wingen äly ja Cardellin puinen käsiproteesi, verraton ase kapakkatappeluissa.Vuoden 1793 Tukholma on korruptoitunut, sairas ja likainen. Ja tulossa on vielä historiallisen ankara talvi.Näistä lähtökohdista Niklas Natt och Dag maalaa ajankuvaltaan täyteläisen freskon, jonka neljä kertojanääntä määrittävät vuodenaikojen väripaletin.Vaikka Natt och Dagin sävyt ovat yhtä tummia kuin aikakausi jota hän kuvaa, niin kieli kasvattaa rumuudesta myös uskomatonta kauneutta. 1793 on viihdyttävä ja rikas romaani. Sen maailmassa ihmisten kohtalo on liki kurjaakin kurjempi, mutta sanomassa on silti toivon pilkahdus.Niklas Natt och Dag (s. 1979) kuuluu Ruotsin vanhimpaan elossa olevaan aatelissukuun. Kun Natt och Dag ei lue tai kirjoita, hänellä on tapana soittaa kitaraa, mandoliinia, viulua tai japanilaista bambuhuilua, shakuhachia. Hän asuu Tukholmassa vaimonsa ja pariskunnan kahden lapsen kanssa.Ruotsin Dekkariakatemia palkitsi 1793:n vuoden 2017 parhaana esikoisteoksena.

Logga in

Information om boken

Författare Natt och Dag, Niklas, kirjoittaja.
Inläsare Pitkänen Jukka
Andra aktörer

Koski, Kari, kääntäjä,

Språk fin
Originalverk 1793
Speltid 14 h 58 min
Utgivningsuppgifter Helsinki Johnny Kniga 2018 (Helsinki Silencio 2018)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (14 h 58 min)
Anmärkningar Yhteistuotanto kustantajan kanssa.
Originalverk Helsinki, Johnny Kniga [2018]. 978-951-0-43331-7.
Ämnesord esikoisteokset historialliset romaanit kaunokirjallisuus ruotsinkielinen kirjallisuus käännökset kaupungit Ruotsi Tukholma 1700-luku murha poliisit rikoskirjallisuus romaanit yhteiskuntakuvaus kustavilainen aika 1793 yhteiskuntaluokat