Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Matala profiili : muistelmia kahdeksalta vuosikymmeneltä

Matala profiili : muistelmia kahdeksalta vuosikymmeneltä

Professori Anto Leikola on väitellyt tohtoriksi Helsingin yliopistossa ja opettanut sen jälkeen sekä kehitysbiologiaa että tieteenhistoriaa varsinkin Helsingin ja Oulun yliopistoissa. Hän on yli kuuden vuosikymmenen aikana kirjoittanut eri lehtiin satoja esseitä ja arvosteluja, julkaissut kymmeniä kirjoja ja suomennoksia sekä toiminut aktiivisesti lukuisissa kulttuuri- ja luonnonsuojelujärjestöissä. Kaiken aikaa hän on pyrkinyt pitämään yllä ”matalaa profiilia”, punnitusti ja kiihkottomasti, joskaan ei aina taustalla ja näkymättömissä. Hänen muis telmansa kertovat hänen elämänsä ja toimintansa eri puolista, voitoista ja pettymyksistä, ystävistä ja tuttavista, sukutaustaa ja perhettäkään unohtamatta. Sivistyssuvun kasvatti Anto Leikola muistelee niin poikavuosiaan maineikkaassa Norssissa kuin kustantajanuraansa WSOY:ssä sen kriisivaiheessa. Eloisassa Matala profiili-teoksessaan hän kertoo kirjailijanurastaan ja yhteiskunnallisesta toiminnastaan, mutta kuvaan kuuluvat myös partiotoverit, järviamiraliteetti ja hilpeä vappujengi.

Logga in

Information om boken

Författare Leikola, Anto, kirjoittaja.
Inläsare Rauvala Tapio
Språk fin
Speltid 16 h 55 min
Utgivningsuppgifter Helsinki Celia 2017 (Helsinki Näkövammaisten liitto 2018)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (16 h 55 min)
Originalverk [Helsinki], Siltala [2017]. 443 s. 978-952-234-361-1.
Ämnesord arvostelijat biologit kirjailijat kustantajat muistelmat professorit yhteiskunnalliset vaikuttajat Suomi