Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Seitsemän päivää jäljellä : kertomus rikoksesta ja kuolemanrangaistuksesta

Seitsemän päivää jäljellä : kertomus rikoksesta ja kuolemanrangaistuksesta

Kiehtova ja koskettava kuvaus rikoksesta, vankilassa vietetystä elämästä, odotuksesta ja kuolemasta.Siinä hän viimein istuu luodinkestävän lasin takana. Neljäkymmentäyksivuotias mies, jota hän oli lentänyt Atlantin toiselta puolelta tapaamaan. Hän nosti luurin ja esitteli itsensä.Kun palkittu toimittaja ja kolumnisti Carina Bergfeldt tapaa Vaughn Rossin, tällä on enää yksi viikko elinaikaa. Hän on saanut kuolemantuomion Teksasissa, siinä USA:n osavaltiossa joka teloittaa kaikkein eniten vankeja. Vaughn Ross on odottanut kymmenen vuotta, yhdeksän kuukautta ja kymmenen päivää kuolemaansa, jonka on tarkoitus hyvittää murhat, joista hänet tuomittiin 2002.Tapaaminen käynnistää viikon, jonka aikana Bergfeldt tapaa papin, joka on kuunnellut 150 murhaajan viimeiset tunnustukset, vankilanjohtajan, joka on saattanut 88 kuolemaantuomittua teloitettavaksi, naisen, joka rakastaa murhaajaa, kostoa janoavan perheen ja poliisin, joka on antanut lupauksen josta vapautuu vasta, kun myrkky virtaa Rossin suoniin. Mutta kaikki alkaa miehestä, jolla on enää seitsemän päivää elinaikaa.Carina Bergfeldt (s. 1980) on palkittu ruotsalainen toimittaja ja kirjailija. Hän on Ruotsin laajalevikkisimmän lehden, Aftonbladetin, tähtitoimittaja ja Seitsemän päivää jäljellä -kirjan pohjana oleva juttusarja Viikko kuoleman kanssa oli lehden kaikkien aikojen luetuin. Viikko julkaisun jälkeen sen oli lukenut 2,2 miljoonaa ruotsalaista, neljännes koko maan väestöstä. Vuotta myöhemmin Carina palasi Teksasiin ja kirjoitti kirjan siitä, miten monen ihmisen elämään yksi teloitus vaikuttaa.Toimittajan työ on kuljettanut Bergfeldtiä ympäri maailmaa. Hän on kirjoittanut Intian joukkoraiskauksista, Meksikon huumekartelleista ja Tadin nälänhädästä. Hän raportoi Utöyan joukkosurman Aftonbladetiin ja sai jutusta vuoden journalistipalkinnon vuonna 2012. Parhaillaan hän vastaa Yhdysvaltain presidentinvaalien seuraamisesta lehdessä.Lehtikirjoitusten ja tietokirjojen lisäksi Bergfeldt on kirjoittan

Logga in

Information om boken

Författare Bergfeldt, Carina, kirjoittaja.
Inläsare Alander Erja
Andra aktörer

Räsänen, Aki, kääntäjä,

Språk fin
Originalverk Sju dagar kvar att leva
Speltid 8 h
Utgivningsuppgifter Helsinki Celia 2017 (Helsinki Silencio 2017)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (8 h)
Originalverk Helsinki, Aula & Co 2017. 978-952-7190-27-2.
Ämnesord haastattelut kuolemanrangaistus Yhdysvallat Texas rikokset teloitus tuomiot vangit Yhdysvallat