Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Minä maalaan kuin jumala : Ellen Thesleffin elämä ja taide

Minä maalaan kuin jumala : Ellen Thesleffin elämä ja taide

Taidehistorioitsija Hanna-Reetta Schreck kertoo kirjassa Minä maalaan kuin jumala kuvataiteilija Ellen Thesleffin (1869-1954) tarinan. Thesleffiä pidetään yhtenä maamme ensimmäisistä ekspressionisteista ja yhtenä merkittävimmistä pohjoismaalaisista maalareista. Tämän lisäksi hän oli monin tavoin edelläkävijä aikana, jolloin naistaiteilijoiden oli paljon vaikeampaa saada tunnustusta osana taidemaailmaa kuin nykyään, olivatpa heidän teoksensa kuinka korkeatasoisia hyvänsä.Kirjasta välittyvät innokkaan Euroopan-matka ajan avarat tunnelmat vuosista maailmalla, muotoaan etsivän nykyajan kiihkeässä sykkeessä. Thesleff oli kosmopoliitti, joka oli kuin kotonaan niin Suomessa, Pariisissa kuin Firenzessäkin. Tärkeässä osassa ovat myös yksityisen elämän tunnot - ilot, murheet ja kaipaus vilkkaankin sosiaalisen elämän sekä ajalle varsin epätyypillisen lapsuudenperheen ympäröimänä.Samalla kirja on johdatus Thesleffin moni-ilmeiseen taiteeseen: mukana on paitsi runsas valikoima tärkeimpiä maalauksia myös valokuvia, joita taiteilija mielellään otti. Lisäksi kuvataiteilija itse pääsee ääneen kirjeissään. Hanna-Reetta Schreck on ensimmäinen, joka on perehtynyt koko Thesleffin laajaan kirjeenvaihtoon. Tuon aineiston myötä kirjassa käynnistyy jännittävä vuoropuhelu vuosikymmenten päässä toisistaan olevien ystävysten - taiteilijan ja hänen kertojansa - välillä.

Logga in

Information om boken

Författare Schreck, Hanna-Reetta, kirjoittaja.
Inläsare Istala Päivi
Språk fin
Speltid 17 h 38 min
Utgivningsuppgifter Helsinki Celia 2017 (Helsinki Näkövammaisten liitto 2017)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (17 h 38 min)
Originalverk Helsinki, Teos [2017]. 399 s. 978-951-851-739-2.
Ämnesord ekspressionismi elämäkerrat kuvataiteilijat maalaustaide naiset taidehistoria taidemaalarit