Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Muistojenlukija

Muistojenlukija

Urbaania fantasiaa Itä-Helsingissä16-vuotias Kiuru on enemmän kotonaan romaanien parissa kuin somessa tai edes koulukavereidensa kanssa. Hänen romaniäitinsä on katkaissut välinsä yhteisöönsä, ja Kiurun ainoa linkki romanitaustaansa on hänen dementiaa sairastava isoäitinsä.Kiurulla on salaisuus: hän pystyy napsimaan toisten ihmisten muistoja kuin lintuja haaviin. Kun hän sattumalta törmää samankaltaisia kykyjä omaaviin romaniveljeksiin ja intialaistaustaiseen queergenderiin, Kiurulle avautuu aivan uusi todellisuus. Pian vallatussa talossa hengailevaan porukkaan liittyy myös Kiurun naapuri Miika, johon Kiuru on ollut jo pitkään ihastunut.Mitä paremmin Kiuru oppii tuntemaan uudet ystävänsä, sitä ristiriitaisemmaksi hänen suhtautumisensa käy. Mutta kun railo syntyy, se syntyykin yllättävään kohtaan. Vähitellen Väen salaisuudet alkavat paljastua, ja pian Kiuru tajuaa joutuvansa pakenemaan henkensä edestä.Muistojenkerääjä avaa Elina Rouhiaisen uuden urbaanin fantasiatrilogian. Sarjan ensimmäinen osa sijoittuu Itä-Helsinkiin ja avaa näkymän Suomessa oleskelevien paperittomien siirtolaisten elämään. Neliosaisella Susiraja-sarjallaan debytoinut Rouhiainen vakuuttaa uudella tarinamaailmallaan, joka nivoo yhteen fantasiaa ja nykyeurooppalaista kiertolaisuutta.

Logga in

Information om boken

Författare Rouhiainen, Elina, kirjoittaja.
Inläsare Flink Pinja
Språk fin
Speltid 10 h 25 min
Utgivningsuppgifter Helsinki Celia 2017 (Helsinki Silencio 2017)
Fysisk beskrivning äänikirja Daisy 2.02 (10 h 25 min)
Serie Väki, 1
Originalverk Helsinki, Tammi 2017. 978-951-31-9662-2.
Ämnesord fantasiakirjallisuus kaunokirjallisuus suomenkielinen kirjallisuus lukiolaiset tytöt lähiöt Itä-Helsinki nuorten aikuisten kirjat nuortenkirjallisuus paperittomat henkilöt pakolaiset romaanit romanit pojat yliluonnolliset voimat nuoret