Gå till innehåll Hoppa till inloggning Hoppa till sidkarta

Nellyn uudet kuviot

Nellyn uudet kuviot

""Sä oot se uus!""IceLove-sarjan ensimmäisen osan päähenkilö on  kymmenvuotias Nelly, joka  muuttaa uuteen kaupunkiin ja pääsee mukaan muodostelmaluistelujoukkueeseen. Uuden, koukuttavan sarjan joka osassa päähenkilönä on joku IceLove-joukkueen jäsenistä.Koulun jälkeen kaikki tuntuvat huutelevan toisilleen. Nähdään siellä, mitä tehdään, minne mentäis. Nellylle ei puhu kukaan. Hän on se uusi tyyppi. Tullut luokalle ja koko kaupunkiin huhtikuussa, kesken lukuvuoden. Muut tuntevat toisensa. Heillä on yhteisiä juttuja, vitsejä ja muistoja. Neljäsluokkalaisen Nellyn vanhemmat ovat eronneet ja hän on joutunut muuttamaan aivan vieraaseen kaupunkiin isän, Saanan ja puolitoistavuotiaan  Nemon luo.  Koti ei ole enää koti eikä Nellylla ole edes omaa huonetta.  Nellysta tuntuu,  että hän on näkymätön, niin kotona kuin koulussa.Mutta kun Nelly hyväksytään mukaan IceLove-muodostelmaluistelujoukkueeseen,  tulee elämään uusia sävyjä. Jännittää eikä luistelu suinkaan suju kuin tanssi. Myös jäällä Nelly on vielä ""se uus"", mutta on kivaa olla joukkueen jäsen.  Ehkä Nelly ei sittenkään ole näkymätön?Henna Helmi Heinonen on monipuolinen kirjailija, joka kirjoittaa niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin. IceLove-sarjassa hän kuvaa lämpimästi ja oivaltavasti noin kymmenvuotiaiden lasten arkea. Muodostelmaluistelujoukkueessa yhdessä tekemisen riemu ja vaiva antaa eväitä myös jokapäiväiseen elämään.  

Logga in

Information om boken

Författare Henna Helmi, kirjoittaja.
Andra aktörer

Niemensivu, Reetta, kuvittaja,

Språk fin
Utgivningsuppgifter Helsinki Celia 2017 (Helsinki Celia 2017)
Fysisk beskrivning pistekirja (3 vihkoa, 179 sivua, 124 kt)
Serie IceLove
Originalverk Helsinki, Tammi 2017. s. 978-951-31-9348-5.
Ämnesord joukkueet kaunokirjallisuus suomenkielinen kirjallisuus lastenkirjallisuus luistelu harjoittelu muodostelmaluistelu muutto nuortenkirjallisuus romaanit sarjakertomukset tyttökirjat urheilukirjallisuus uusperheet ystävyys tytöt